29. kesä, 2020

Kuolinsiivous - eletyn elämän siivousta.

Teen työtä usein iäkkäämpien ihmisten kanssa ja tapaan paljon itseäni vanhempia ihmisiä. Viihdyn oikeastaan itsekin paremmin varttuneemmassa seurassa. Heille kertoessani olevani ammattijärjestäjä, aiheeksi muodostuu usein kuolinsiivous. Se on aiheeseen liittyen heidän ikäluokan aikakauslehdissä vastaan tullut otsikko. 

Aihe tuntuu usein pelottavalta tabulta- josta puhumista kuitenkin vältetään ja heitetään vitsiksi. Todellisuudessa kuolinsiivous ei liity kuolemaan tai tulevaisuuden pelkoon, johon varaudutaan tavaroita läpi käymällä. Eikä se liity myöskään perintöön, mitä jätetään jälkipolville.

Kuolinsiivous tarkoittae eletyn elämän jäsentelyä. Menneistä taakoista luopumista. Ennen kaikkea itsensä hyväksymistä kaikkine piirteineen ja elämän kolhuineen. Siihen päästäkseen on käytävä läpi kerätty omaisuus, eletty historia ja on uskallettava puhua ääneen. 

Kuolinsiivous on vaikeiden asioiden kohtaamista, sanoittamista ja hyväksymistä - Eletyn elämän siivoamista. Jos jätämme sen tekemättä siirrämme "taakkamme" eteenpäin jälkipolville. 

Et voi olla täysin kokonaisena sinä, jos jätät kertomatta kaiken ikävän ja vaikean. Kaiken sen, mikä vaatii tunteiden tunnistamista ja käsittelyä. Monet elämänhallinnan ongelmat suuret ja pienet liittyvät tunteisiin ja niiden patoamiseen. 

Haluamme täyttää elämässä tehtävämme. Tulla muistetuksi siitä, ketä olemme. Ei siitä mitä omistimme. Paras perintö, jonka voi jättää jälkipolville on tarina siitä kuka sinä olet. ♡