11. kesä, 2020

Minun tarina

Tämä tarina kertoo päättäväisyydestä, uskosta omaan tekemiseen, asenteesta - oikeudesta onnelliseen elämään elämäntilanteiden muutoksista huolimatta.

Katseltiin 2012 mieheni kanssa omakotitalo. Olin valmistunut lähihoitajaksi edellisvuonna ja saanut keikkatöitä kotihoidosta. Olin silloin kakskymppinen. Katseltiin pieniä punaisia mummonmökkejä ajatuksin, ettei me voitaisi kuitenkaan mitään muuta ostaa. Marraskuussa 2012 tehtiin kaupat tiiliverhoillusta omakotitalosta läheltä keskustaa. (Tiiliverhous edusti mulle jotain sellaista kalliimpaa, uudempaa suurempaa, parempaa.)

Seuraava vuosi rempattiin pintoja oman näköiseksi ja ajateltiin päättää remonttivuosi pesuhuoneen ja saunan remontilla. Mielikuva joulusaunasta uudessa saunassa.... no eihän se niin mennyt.

Löytyi vesivahinko. Pesuhuoneen sijaitessa keskellä taloa oli vahinkokin melkoisen laaja. Ennen joulua laajuus ei edes vielä kokonaisuudessaan selvinnyt. Oli ensin paperisotaa ja asioiden selvittelyä - kuka korvaa, mitä maksaa ja mistä maksetaan. Oikeuksista - niistä minä olen aina pitänyt kiinni ja ottanut selvää. Niinpä sitä tuli luettua lakia jos jonkullaista.

Vuosi 2014 vaihtui uudessa väliaikaisessa asunnossa. Mukana oli vain välttämättömät tavarat. Mieheni oli menossa armeijaan, koska palvelusaikaa oli aikaisemmin siirretty. Mieheni ollessa armeijassa tein positiivisen raskaustestin. Jo pitkään toivotut kaksi viivaa, jotka sillä hetkellä pisti kuitenkin elämän entisestään mullinmallin. Olimme yrittäneet lasta jo pidemmän aikaa ennen suunniteltua remonttia. Asia vain oli painunut pois mielestä kun koko muu elämä oli ihan kaaoksessa.

Se laittaa elämää vähän uuteen järjestykseen, kun on iso laina pankissa, vesivahinkoinen koti ja vauva tulossa. Päättäväisyyttä - sitä ei minulta ole koskaan puuttunut. Laadittiin selvityksiä, maksettiin tutkimuskuluja, vaadittiin oikeuksia. Toukokuussa vasta saatiin sitä. Päästiin myyjän kanssa sopimukseen. Remontti päästiin kunnolla aloittamaan.

Purettiin, kuivatettiin, suunniteltiin, piirreltiin, haaveiltiin ja lopulta homma levisi. Tehtiin salaojia myöten talo uusiksi. Alkuperäistä jäi jäljelle yksi makuuhuone, seinät, katto, ikkunat ja ovet. Hommaa ei helpottanut tukalan kuuma kesä ja jalkapalloksi muodostuva vatsa. Painettiin töitä ja töiden lisäksi remonttia. Rakennettiin seiniä, levytettiin, kitattiin, hiottiin, maalattiin ja hikoiltiin. Kaiken aikaa oli usko siihen, että tästä selvitään.

Se vaati kokonaiskuvien hahmottamista, että kaikki langat pysyi käsissä. Hyvin kuvaavaa on se, että edellisenä päivänä vein vielä kaatopaikalle kuormaa ja seuraavana päivänä oltiinkin laitoksella. Suunniteltu sektio oli tiistai aamuksi perätilan vuoksi, mutta lapsivedet meni jo tiistaita vasten yöllä. Oli hieman kiire, mutta siitäkin huolimatta tiesin että tästäkin selvitään.

Sektiosta oli kulunut viikon verran kun oltiin kasaamassa ikean keittiökalusteita. Kun ei ehditty muuttaa ennen lapsen syntymää, seuraava tavoite oli pitää kotona ristiäiset. Marraskuussa 2014 saimmekin juhlia niitä remontoidussa kodissa. Alkoi elämässä seesteisempi ajanjakso. Mitä nyt katto alkoi vuotaa heti muuton jälkeen. Mutta sekin selvisi paikkauksella.

Tämä kokemus oli todella opettavainen. En unohda sitä varmasti koskaan. Halusin päästä sitä hyödyntämään työssäni. Löysin ammattijärjestäjä koulutuksen keväällä 2015. Nuoresta iästäni huolimatta, pääsin koulutukseen. Liityin yhdistyksen jäseneksi. Seuraavana keväänä yhdistyksen hallitukseen. Ja nykyään olen yhdistyksen puheenjohtaja.

Tuo remontoitu koti. Sen me myimme viime syksynä uuden unelma kodin huutaessa meidän nimeä. Elokuussa kävimme katsomassa. Laitoimme oman kodin myyntiin. Lokakuussa myytiin oma ja seuraavana päivänä ostettiin uusi. Tehtiin "pieni" remontti ja päästiin jouluksi uuteen kotiin.

Tiedän mistä puhun, kun kerron uskomusten ja pelkojen vaikutuksesta elämään. Tiedän, että kaikesta selviää. Tarvitsee uskaltaa ja luottaa omaan tekemiseen ja ottaa vastuu omasta onnellisuudesta. Pyytää apua, kun sitä tarvitsee. Ja olla itsellensä armollinen. ♡