5. maalis, 2020

Tyhjän tilan syndrooma

Olet varmaan kuullut joskus tyhjän pesän syndroomasta. Siitä puhutaan usein silloin, kun lapset muuttavat pois kotoa. Tyhjän tilan syndrooma on samankaltainen, mutta voi ilmetä jo pienemmissä oloissa kuin kokonaisen huoneen kohdalla. Tai se voi ilmetä suuremmissa menetyksissä.

Se että vapauttaa itsensä turhista papereista, tavaroista ja huonosti istuvista vaatteista tarkoittaa myös sitä, että luopuu erilaisista hetkistä elämän varrelta. Vaikka konkreettiset esineet katoavat, muistot ei katoa. Se kuitenkin muistuttaa siitä, että jokin aikakausi tai osa elämästä on tullut päätökseen. Luopuminen siitä voidaan kokea hyvin vaikeana. Mitä minä olen sitten, kun en enää tarvitse tätä? Mitä minä olen nyt? Ja millä minun tulisi täyttää tämä tyhjä tila?

Teemme päivittäin toistuvia arkisia askareita käyttääksemme päivän tunnit tehokkaasti. Illalla nukkumaan mennessä vielä miettii, tulikohan se homma hoidettua. Huomaamme yhtäkkiä, että vuodet vieri ja ihmiset ympärillä vanheni siinä samalla - sisäisesti olemme itse kuitenkin nuoria edelleen.

Pyytäisinkin sinua pysähtymään. Mieti, millä sinä haluat täyttää päiväsi? Millä sinä täyttäisit tyhjät kohdat? Oletko koskaan ajatellut, millaisia rooleja elämässäsi toteutat? Onko ne sellaisia, mitkä tekee sinut onnelliseksi?

Tyhjän tilan syndrooma ilmenee myös silloin, kun on menettänyt tärkeän ihmisen. Ajatellaan, että tila ja tavarat muistuttavat menetetystä. Ei haluta rikkoa sitä, mikä joskus on ollut ehjää. Vaikka tila ei ole enää entisensä, kun joku puuttuu.

Ehkä kaiken takana on se kuuluisa pelko. Mitä minä olen sitten, kun tätä ei enää ole? Kun tila on tyhjä. Mikään ei kuitenkaan ole pysyvää. Aika muuttuu ja me ajan mukana. Joskus irti päästäminen antaa tilaa jollekin uudelle - suurelle. Kun vain uskaltaa päästää irti. Kun uskaltaa luottaa siihen, että muistot kantaa. ♡