6. marras, 2015

Mistä aloittaisin?

Aloittamisen vaikeus on usein siinä, ettei tiedä mistä aloittaisi ja siksi homma jää usein tekemättä tai kesken. Tässä blogikirjoituksessa on tarkoitus auttaa sinut alkuun ja antaa vinkkejä, miten homma saadaan loppuun asti.

Suosittelen aloittamaan järjestelemisen ja tavaran karsimisen usein wc:n kaapeista. Siellä säilytetään kertyneitä purnukoita, rasvoja, kosmetiikkaa ja hiustuotteita. Niihin ei koe tunnesidettä eikä ne luo tunteikkaita muistoja. Ja ettei homma tuntuisi loputtomalta suolta...

  • Varaa työhön aikaa esim. 30minuuttia.
  • Hiljennä puhelin ja televisio.
  • Laita lempimusiikkiasi soimaan taustalle.
  • Keskity seuraavaksi puoleksi tunniksi vaikka wc:n peilikaapin sisältöön.
  • Tyhjää hyllyjä järjestelmällisesti.
  • Katso onko tavaroissa pois heitettäviä.
  • Kerää tavaroita vaikka lattialle kolmeen eri koriin SÄÄSTÄN, ROSKIIN, KIERRÄTYKSEEN. Pyri siihen, että roskiin menevät menevät roskiin vielä saman päivän aikana. Ja kierrätykseen menevät poistuvat kodistasi viimeistään seuraavana päivänä. Säästettävät palaa hyllyyn. Alimmaksi ne tavarat joita tarvitset päivittäin ja ylemmäksi mitä tarvitset harvemmin. 
  • Muista pitää kiinni varaamastasi ajasta. Kun 20minuuttia on kulunut, ala laittaa tavaroita takaisin paikoilleen.

Noin peilikaappi tuli käytyä läpi. Jos intoa ja aikaa riittää, voit käydä kerralla koko vessan läpi. Näin saat valmiiksi yhden huoneen. Mutta älä rasita itseäsi liikaa. Joskus tavarat eivät löydä oikeaa paikkaansa vielä saman päivän aikana. Joskus ne tarvitsevat taukopaikan, josta ne siirtyvät seuraavalla kerralla johonkin yllä mainituista kolmesta korista.

Kun pääset alkuun, huomaatkin että homma käy seuraavalla kerralla sujuvammin.