Vinkkejä ja ajateltavaa

4. touko, 2021

Palasin ajatuksissani vuoteen 2015. Tämä kuva on päivältä, kun matkustin elämäni ensimmäisen kerran junalla Helsinkiin - yksin. Tunnen vatsanpohjassani sen jännityksen, kun olin matkalla kohti suurta ja tuntematonta. Kohti ammattijärjestäjä koulutusta..

V.2014 meni vesivahinkoremonttinprojektin ja vauvan odotuksen kanssa. V.2015 keväällä oli häät. Projektit pitävät mua liikkeessä. Aina pitää olla jotain suunniteltavaa. Jonkinlaista projektinhallinta koulutusta olin etsinyt. Löysin ammattijärjestäjä koulutuksen ja laitoin heti kouluttajalle viestiä. Pääsin haastatteluun. Kouluttaja vähän epäili, onko niin nuorella tarpeeksi elämän kokemusta ja tarvittavaa elämäntaitoa. Vakuutin sitä olevan. Pääsin koulutukseen, joka muutti koko mun elämän.

Mulle kodin järjestäminen ei ole esteettisyys kysymys. Se on elämänhallinta ja hyvinvointi kysymys. Mä en lähtenyt koulutukseen, siksi että saadaan koteihin toimivat järjestykset. Mä lähdin siksi, että kodeissa on elämää ja sitä elämää ohjaa ihminen. Mä lähdin siksi että mä voin auttaa ihmisiä saamaan omasta arjesta sujuvampaa, turvallisempaa ja onnellisempaa. Ettei kodin kaaos saa lannistumaan ja elämän edessä polvilleen. Ettei elämä ole vain suorittamista ja hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia. Mä lähdin, koska mä tiedän voivani auttaa ihmisiä saamaan elämästä kiinni ja hallinnan tunteen takaisin.

Se ei ole kiinni taloudellisista resursseista. Se ei ole kiinni terveydestä. Se ei ole kiinni koulutuksesta. Kyse on ihmisen tukemisesta hädän hetkellä, itsetunnon parantamisesta, tuesta, tsemppaamisesta ja motivoinnista. Kyse on siitä, että antaa mahdollisuuden parempaan. Kyse on siitä, että apua on saatavilla. Kaiken takana on prosessi, jonka syntymekanismit tunnistamalla voidaan muuttaa toiminnan suuntaa. Kotia järjestämällä on mahdollista saada kiinni siitä, mitä Sinä elämältä haluat. Nähdä omien pelkojen ja uskomusten läpi - saavuttaakseen unelmansa.

Tänään tuo ehkä liian nuori on Suomen Ammattijärjestäjien puheenjohtaja. Aitiopaikalla katsomassa miten tämä ammattikunta muuttaa maailmaa ja tekee siitä kaappi kerrallaan sujuvampaa, turvallisempaa ja onnellisempaa.

6. huhti, 2021

On olemassa autismikirjon häiriöitä ja neurokirjon häiriöitä, jotka kuitenkin sekoittuvat. Ja nämä on aiheena sellaisia, joihin perusarjessa ei välttämättä törmää ellei kohtaa sitä itse tai läheisen kautta.

Autismikirjolla tarkoitetaan neurobiologista keskushermoston kehityshäiriötä, joka aiheuttaa erilaisia toimintarajoitteita. Neurobiologiset häiriöt ovat syntyneet aivojen varhaisessa kehityksessä, joka ilmenee tietojen käsittelyssä.

Nepsy on lyhenne neuropsykiatrisista haasteista, jotka johtuvat aivotoiminnan rakenteellisesta ja toiminnallisesta poikkeavuudesta. Neuropsykiatrisia vaikeuksia ovat esimerkiksi ADHD ja ADD, Aspergerin oireyhtymä ja muut autismikirjon häiriöt, kehityksellinen kielihäiriö sekä Touretten oireyhtymä.

On siis olemassa neurobiologisia ja neuropsykiatrisia diagnooseja. Yhteistä niillä on, että molemmat johtuvat aivojen toiminnasta. Aivojen toimintaan ja kehitykseen emme itse voi vaikuttaa.

Aivojen toimintakeskuksen ongelmat voivat näkyä tekemisen aloittamisessa, vaiheistamisessa, pilkkomisessa ja  järjestämisessä. Ennakointi ja priorisointi on vaikeaa. 

Neurokirjon piirteitä löytyy meistä jokaisesta. Ei ole olemassa täydellisiä aivoja.

Tämä tieto olisi helpottanut itseänikin nuorena kouluikäisenä. Tieto siitä, että en ole poikkeava ja erilainen vaan olen erityisherkkä. Tämän olen siis huomannut itse, koska nyt tunnistan itsessäni erityisherkälle tyypillisiä piirteitä. Olen perehtynyt myös neurokirjon häiriöihin ja piirteisiin. Adhd tuntuu, että päässä on yhtäaikaa monta välilehteä auki, eikä mitään hajua mistä niistä kuuluu musiikki. Tämä on yksi tyypillinen piirre adhd:ssa. Käynnissä on yhtäaikaa monta projektia, keskeneräistä ja hoidettavaa asiaa, mutta niiden loppuun vieminen ei onnistu.

Aina ei tarvita diagnoosia eikä se ole paras ratkaisu, mutta silloin kun se antaa vastauksia ja auttaa ymmärtämään miksi ihminen toimii niinkuin toimii - se on tarpeellinen. Ja silloin kun arkeen tarvitsee apua, tukea, kuntoutusta tai lääkitystä. Leima jonka diagnoosista saa on kuitenkin tabu, joka luo uskomuksia ja pelkoja siitä ettei koskaan voi onnistua ja saada normaalia elämää. Leiman, että on virheellinen tai vääränlainen.

Aivot on yksilölliset. Miksi emme siis saisi olla yksilöitä, uniikkeja ja ainutlaatuisia sellaisina ajattelijoina, pohtijoina ja toimijoina kuin olemme?

Siksi tämän vuoden autismitietoisuuden teema #asenneeimaksamitään kosketti itseäni syvältä. Voimme itse muuttaa asennetta erilaisuutta kohtaan. Rikkoa niitä uskomuksia, että on virheellinen ja vääränlainen.

Haluan olla muuttamassa asenteita kohti nepsy ystävällisempää maailmaa. Ja eritoten haluan raivata lapsille helpompaa koulutietä, jotta he eivät joutuisi kiusatuksi sen vuoksi että he ovat ainutlaatuisia ja katsovat maailmaa omasta uniikista näkökulmastaan. ♡

Se on myös askel kohti sujuvampaa, turvallisempaa ja onnellisempaa arkea.

Uskalla kohdata erilaisuutta. ♡

Aiheesta lisää tietoa 

#asenneeimaksamitään 

Www.autismiliitto.fi

Www.naenepsy.fi 

 

 

 

15. helmi, 2021

Tätä kysyttiin Kuinka Paljon On Tarpeeksi?-tapahtumassa lauantaina 6.2. Tapahtuman keskustelut on tallennettu ja pääset ne katsomaan ja kuuntelemaan www.tarpeeksi.fi sivuilta.

Kotitöiden jakaantuminen konkretisoituu yleensä siinä vaiheessa, kun ei enää ollakkaan vastuussa vain omista tavaroista ja menoista. Yleensä tilanteeseen päädytään kun perheeseen syntyy lapsi, vaikka aikaisemmin kotityöt ei olisi aiheuttanut riitatilanteita yhdessä asumisen aikana.  

Syynä tälle lienee vanhat historiasta periytyneet roolit. Äiti jää hoitamaan lasta ja kotia, isä menee töihin. Äitiys tuo uusia velvollisuuksia ja vastuuta, minkä vuoksi omat menot ja oma minuus muuttuu. Kun on vastuussa toisesta ihmisestä, hänen hyvinvoinnista, tavaroista ja arkisista perusasioista, työmäärä aikaisempaan lisääntyy. Nykypäivänä naiset eivät jää pelkästään kotiäideiksi, mutta silti äitiyslomalla opitut tavat ja rutiinit kodinhoidollisiin velvoitteisiin säilyy vaikka äitiysloma loppuu. Vastuuta on osattava jakaa molempien vanhempien kesken.

Ehkä se on naiselle synnynäinen ominaisuus, että haluaa pitää langat omissa käsissä ja tilanne on paremmin hallittavissa kun yksi perheessä tietää mitä milloinkin tapahtuu. Ehkä stereotypiat ja opitut tavat elävät meissä vielä niin vahvasti. 

Yksi asia minkä itse huomasin äitiydessäni oli se, miten oletin muiden tietävän samat asiat kuin minä. Täytyi havahtua siihen, että voin ainoastaan muuttaa omaa käytöstäni - en muiden. Eli oli sanottava ääneen milloin ja mihin tarvitsen apua ja mitä asioita täytyy muistaa hoitaa. Työnjako selkeytyi puhumalla. 

Kukaan ei ole tarkoituksella ja ilkeyttään sotkuinen. Toisella saattaa olla matalampi kynnys siisteystasolle. Eli ennenkuin lähdet syyttämään puolisoa tekemättömistä kotitöistä tai sotkusta, kysy itseltäsi onko sinun rima liian korkealla? Ja tietääkö kumppanisi, missä rima kulkee?

Kotityöt pitää sisällään hurjan paljon myös metatyötä eli ajatustyötä, joka ei näy missään. Esimerkiksi ruuan valmistus. Kuka valmistaa, mistä valmistaa, pitääkö hakea jotain kaupasta, kuka hakee, milloin hakee? Tai ensi viikolla on lapsen kaverin synttärit. Pitää muistaa ostaa lahja. Wilma-viesti tuli, muista laittaa sukset liikunnantunnille. Pitää muistaa varata hammaslääkäri, eläinlääkäri, neuvola-aika, labrakokeet. Tarkistaa palovaroittimen patteri, muistaa ostaa lamppu palaneen tilalle. Mitä metatöitä sinulla on juuri tänään mielessäsi?

Nämä näkymättömät kodin metatyöt on asioita, jotka täytyy muistaa hoitaa. Työmuistimme on kuitenkin rajallinen, jos emme kirjoita niitä ylös saattaa joku asia unohtua. Ja nämä pienet metatyöt on enemmän kuormittavia kuin tiskikoneen täyttö ja tyhjäys, pyykinpesu ja imurointi. Jos näitä ei sanota ääneen, toinen ei voi tietää millaista prosessointia pääkoppasi sisällä käyt. Ja ne on asiat, jotka arkeasi eniten kuormittaa ja saa arjen näyttämään siltä että itse tässä saa kaikki asiat tehdä ja hoitaa kun toinen ei tee mitään. 

Ja kun metatyöt ovat sinut jo tarpeeksi uuvuttanut. Karjaiset perheelle, että tehkää nyt edes jotain. He tekevät, mutta eivät kuitenkaan niinkuin sinä olisit halunnut asian tehdä. Mistä päästäänkin työn pilkkomiseen. Mitä tarkemmin osaat sanoittaa, mitä odotat - sen todennäköisemmin saat valmiin lopputuloksen.

Esimerkiksi. "Siivoa eteinen!" - abstrakti käsite, joka saattaa pitää sisällään todella monta erilaita toimintaa. "Järjestele kengät ja imuroi eteinen." - kaksi selkeästi erillistä tehtävää, jotka vie toiminnan kohti tavoitetta. 

Eli kiteytettynä.

1. Keskustelkaa työnjaosta. 

2. Sanoita toiveesi.

3. Pilko tehtävät pienempiin osiin.

Miten sitten hallita kodin metatöitä?

Jos asian hoitamiseen menee alle 2minuuttia, hoida se heti. Jos et ehdi hoitaa sitä heti, kirjoita se to do-listalle tai kalenteriin.  Jos metatöitä kasaantuu to do-listalle liikaa, priorisoi ja delegoi. Laita tehtävät tärkeysjärjestykseen tai pyydä apua. Kumppanisi auttaa varmasti, jos hän tietää miten voi sen tehdä. Pyydä apua myös ystäviltä, sukulaisilta, tukiverkostolta tai ulkopuoliselta taholta.

Ammattijärjestäjä auttaa monenlaisissa elämäntilanteissa asiakkaita hahmottamaan arkea kuormittavia tekijöitä. Tavarat ovat osa sitä. Jos sinä et hallitse tavaroita, tavarat hallitsevat sinua. 

Ihanaa kevään odotusta!

 

16. marras, 2020

Tässä työskennellessä kotihoidossa ja nähdessäni erilaisia koteja sekä keskustellessani asiakkaiden kanssa, olen kertonut myös ammatistani ammattijärjestäjänä. Jutellessa sivutaan myös kuolinsiivousta ja tavaroiden raivaamista. Onhan se aiheena kuitenkin aika henkilökohtainen, enkä siitä keskustele jos en näe että asiakas haluaa siitä puhua.

Näin yleisellä tasolla kuitenkin 28-vuotiaana voin sanoa, että tiedostan oman kuolevaisuuteni. Enkä halua että asiat joita itse sullon itseltäni piiloon jää jonkun muun myöhemmin siivottavaksi. Siksi pyrin käymään tavaroita läpi säännöllisesti. Viimeisimpänä hävitin teiniaikaiset spämmivihot ja kirjekavereiden kanssa käydyn kirjeenvaihdon. Enemmän niissä oli sen hetkistä liirumlaarumia, joka ei kuitenkaan lapsiani tai ketään muutakaan kiinnostaisi. Yritin etsiä facebookista kirjeenvaihtoystäviäni, niitä kuitenkaan löytämättä. Ehkä olikin tarkoitus, että he kulkivat matkassani silloin sen hetkisen matkan.

Palatakseni työhöni ja kotona arjen sujumiseen on syytä tehdä muutoksia arkeen jo silloin, kun itse pystyy sille muutoksia tehdä. Vaikka koskaan ei ole liian myöhäistä, voi fyysinen kunto tai muut terveydelliset syyt tulla esteeksi kodin järjestämiselle. Kun tarvitsee ulkopuolista apua, on selkeämpää kun tavarat on jo oikeilla paikoilla. Ja tavaraa ei ole liikaa suhteessa tilaan.

Kuolinsiivous kalskahtaa monen korvaan aiheelta joka ohitetaan, koska eihän kukaan kuolemasta puhu. Kuolinsiivous ei liity kuolemaan. Se vain muistuttaa, että on aika ottaa tavaroistaan vastuu eläessä, eikä jättää sitä perillisten setvittäväksi. Kuolinsiivous vapauttaa aikaa ja tilaa kotiin, joka mahdollistaa että omassa kodissa voi asua mahdollisimman pitkään. Myös silloin kun ikä painaa ja askel ei enää nouse niin korkealle. Kun turhien tavaroiden ja papereiden raivaamisen aloittaa jo silloin, kun oma fyysinen kunto ja pää pelaa. Helpottaa se oman elämän ja arjen sujumisen lisäksi myös perikuntaa, joka kuolemasi jälkeen surun keskellä joutuu tehdä tavaroiden läpi käynnin ja asunnon tyhjäyksen. Tilanne kun on varsin ikävä muutenkin ja sisältää paljon erilaisten asioiden hoitamista.

Vaikka lohdutankin usein, että onneksi emme tiedä viimeistä päiväämme. Kuolinsiivous pysäyttää ajattelemaan, että elää varmasti omannäköistä elämää. Sellaista, jota haluaakin elää, sellaisessa kodissa jossa haluaakin elää.

Kirjavinkkinä aiheeseen liittyen Margareta Magnussonin Mitä jälkeen jää - Taito tehdä kuolinsiivous

27. loka, 2020

Törmäsin joku vuosi sitten tähän Markus Kanervan lauseeseen Kodinkuvalehden artikkelissa. (Artikkeli löytyy edelleen Suorat sanat - Markus Kanerva: elä arvojesi mukaisesti.)

Elätkö sinä arvojesi mukaista elämää? Mitä kotisi kertoo elämästäsi? Tukeeko ympärilläsi olevat tavarat arjen hallintaa ja sinun näköistä elämää?

Nykyään kun tietoa on paljon saatavilla. Televisio-ohjelmat ja some luovat illuusioita täydellisistä kodeista ja täydellisestä elämästä. Saatamme lähteä toteuttamaan unelmaa, joka ei vastaakkaan omia arvoja ja unelmia. Elämme kuten meille opetetaan. Suoritamme arkea ja hankimme jatkuvasti lisää helpottaaksemme arkeamme. Täytämme kalenterin, kodin ja kaapit, jotta tyhjyydelle ei olisi sijaa. Tyhjyys, aukko tai puute elämässä jostain itselle tärkeästä jää täyttymättä ja täytämme sitä kaikella epäoleellisella.

Ihmisen luontainen selviytymisvaisto sanoo "pakene tai taistele". Itsesuojeluvaisto ohjaa pakenemaan tuota tyhjyyttä. Onhan se selviytymisen kannalta helpompaa. Mutta kuten meillä päin ruukataan sanoa "kun lähtee sutta pakoon, karhu tulee vastaan." Mitä pidempään jatkamme pakenemista ja täytämme tuota tyhjiötä, se on kuin musta-aukko joka nielee kaiken sisäänsä. Se ei täyty.

On pysähdyttävä oman elämänsä äärelle miettimään, mikä tuo tyhjyys on jota yrittää täyttää. Se on taistelua, joka vaatii itsensä tutkiskelua, arvojen löytymistä ja vastuunkantoa. Oman elämänsä haltuun ottamista. Menneisyyden ja asioiden hyväksymistä, joita ei voi muuttaa.

Onkin syytä pysähtyä tämän hetkisen tilanteen äärelle. Elänkö niinkuin haluaisin elää vai täytänkö mustaa-aukkoa? Tiedätkö edes mistä unelmoit?