Vinkkejä ja ajateltavaa

16. marras, 2020

Tässä työskennellessä kotihoidossa ja nähdessäni erilaisia koteja sekä keskustellessani asiakkaiden kanssa, olen kertonut myös ammatistani ammattijärjestäjänä. Jutellessa sivutaan myös kuolinsiivousta ja tavaroiden raivaamista. Onhan se aiheena kuitenkin aika henkilökohtainen, enkä siitä keskustele jos en näe että asiakas haluaa siitä puhua.

Näin yleisellä tasolla kuitenkin 28-vuotiaana voin sanoa, että tiedostan oman kuolevaisuuteni. Enkä halua että asiat joita itse sullon itseltäni piiloon jää jonkun muun myöhemmin siivottavaksi. Siksi pyrin käymään tavaroita läpi säännöllisesti. Viimeisimpänä hävitin teiniaikaiset spämmivihot ja kirjekavereiden kanssa käydyn kirjeenvaihdon. Enemmän niissä oli sen hetkistä liirumlaarumia, joka ei kuitenkaan lapsiani tai ketään muutakaan kiinnostaisi. Yritin etsiä facebookista kirjeenvaihtoystäviäni, niitä kuitenkaan löytämättä. Ehkä olikin tarkoitus, että he kulkivat matkassani silloin sen hetkisen matkan.

Palatakseni työhöni ja kotona arjen sujumiseen on syytä tehdä muutoksia arkeen jo silloin, kun itse pystyy sille muutoksia tehdä. Vaikka koskaan ei ole liian myöhäistä, voi fyysinen kunto tai muut terveydelliset syyt tulla esteeksi kodin järjestämiselle. Kun tarvitsee ulkopuolista apua, on selkeämpää kun tavarat on jo oikeilla paikoilla. Ja tavaraa ei ole liikaa suhteessa tilaan.

Kuolinsiivous kalskahtaa monen korvaan aiheelta joka ohitetaan, koska eihän kukaan kuolemasta puhu. Kuolinsiivous ei liity kuolemaan. Se vain muistuttaa, että on aika ottaa tavaroistaan vastuu eläessä, eikä jättää sitä perillisten setvittäväksi. Kuolinsiivous vapauttaa aikaa ja tilaa kotiin, joka mahdollistaa että omassa kodissa voi asua mahdollisimman pitkään. Myös silloin kun ikä painaa ja askel ei enää nouse niin korkealle. Kun turhien tavaroiden ja papereiden raivaamisen aloittaa jo silloin, kun oma fyysinen kunto ja pää pelaa. Helpottaa se oman elämän ja arjen sujumisen lisäksi myös perikuntaa, joka kuolemasi jälkeen surun keskellä joutuu tehdä tavaroiden läpi käynnin ja asunnon tyhjäyksen. Tilanne kun on varsin ikävä muutenkin ja sisältää paljon erilaisten asioiden hoitamista.

Vaikka lohdutankin usein, että onneksi emme tiedä viimeistä päiväämme. Kuolinsiivous pysäyttää ajattelemaan, että elää varmasti omannäköistä elämää. Sellaista, jota haluaakin elää, sellaisessa kodissa jossa haluaakin elää.

Kirjavinkkinä aiheeseen liittyen Margareta Magnussonin Mitä jälkeen jää - Taito tehdä kuolinsiivous

27. loka, 2020

Törmäsin joku vuosi sitten tähän Markus Kanervan lauseeseen Kodinkuvalehden artikkelissa. (Artikkeli löytyy edelleen Suorat sanat - Markus Kanerva: elä arvojesi mukaisesti.)

Elätkö sinä arvojesi mukaista elämää? Mitä kotisi kertoo elämästäsi? Tukeeko ympärilläsi olevat tavarat arjen hallintaa ja sinun näköistä elämää?

Nykyään kun tietoa on paljon saatavilla. Televisio-ohjelmat ja some luovat illuusioita täydellisistä kodeista ja täydellisestä elämästä. Saatamme lähteä toteuttamaan unelmaa, joka ei vastaakkaan omia arvoja ja unelmia. Elämme kuten meille opetetaan. Suoritamme arkea ja hankimme jatkuvasti lisää helpottaaksemme arkeamme. Täytämme kalenterin, kodin ja kaapit, jotta tyhjyydelle ei olisi sijaa. Tyhjyys, aukko tai puute elämässä jostain itselle tärkeästä jää täyttymättä ja täytämme sitä kaikella epäoleellisella.

Ihmisen luontainen selviytymisvaisto sanoo "pakene tai taistele". Itsesuojeluvaisto ohjaa pakenemaan tuota tyhjyyttä. Onhan se selviytymisen kannalta helpompaa. Mutta kuten meillä päin ruukataan sanoa "kun lähtee sutta pakoon, karhu tulee vastaan." Mitä pidempään jatkamme pakenemista ja täytämme tuota tyhjiötä, se on kuin musta-aukko joka nielee kaiken sisäänsä. Se ei täyty.

On pysähdyttävä oman elämänsä äärelle miettimään, mikä tuo tyhjyys on jota yrittää täyttää. Se on taistelua, joka vaatii itsensä tutkiskelua, arvojen löytymistä ja vastuunkantoa. Oman elämänsä haltuun ottamista. Menneisyyden ja asioiden hyväksymistä, joita ei voi muuttaa.

Onkin syytä pysähtyä tämän hetkisen tilanteen äärelle. Elänkö niinkuin haluaisin elää vai täytänkö mustaa-aukkoa? Tiedätkö edes mistä unelmoit?

12. loka, 2020

Palataksemme kevyempiin aiheisiin otamme arjen haltuun leikin varjolla.

Peli on leikkimielinen ja siihen voi osallistaa koko perheen. Kuka teidän perheessä saa eniten vaaka/pysty/kulmasta kulmaan bingoja? Bingon saanut saa huutaa BINGO. Voitte luoda omat palkinnot halutessanne. 

Tarkoitus on valita ruutu, käydä ruudun vaatekategoria läpi. Rikkinäiset, pienet, yök - en käytä menee kiertoon/poistoon.

Peliä voit pelata omaan tahtiin, mutta se päättyy sunnuntaina!

Viimeistään silloin on vietävä poistoon menevät tavarat kiertoon.

Peliä saa jakaa somessa. Käytä @arjenlomatila ja jaan onnistumisesi stoorissa.

Hauskaa peliä!  

20. syys, 2020

Olen toiminut kevytyrittäjänä pian 5 vuotta. Viiden vuoden aikana olen sivunnut tarinaani, väläytellyt lukuja elämäni tarinasta kertomatta kuitenkaan sitä elämäni mullistavinta aikaa. Ehkä osittain siksi, että olen itsekin sitä vielä työstänyt. Törmäsin tämän kesän aikana kunnolla aiheeseen joka kiteyttää kaiken mitä minä olen. Erityisherkkä - sitä minä olen. Ja siihen pohjautuu niin moni asia.

Olen tiedostanut sisimmässäni olevan ominaisuuden, mutta kuitenkin piilottanut sen. Vuonna 2009 olin henkisesti loppu. Muistan ajalta sen, kun messenger ikkuna kertoi ihmisille "Kuolema on juuri kirjautunut sisään." Se olin minä. "Teiniangstia" - siksi tätä pahaa oloani kutsuttiin jo yläkoulussa. Siksi tunsin olevani vääränlainen, huono ja arvottomampi kuin muut. Ystäviä oli vähän, enkä heitäkään halunnut kuormittaa olollani. Minua kiusattiin, mutta yritin puollustaa itseäni. Puollustinhan muitakin kiusattuja. Tiesin millä kiusaajat hiljenee hetkeksi.

Yritin turruttaa pahaa oloa alkoholilla ja hain huomiota. Halusin olla tykätty. Halusin edes kelvata jollekin. Olin kuitenkin aikamoinen kameleontti - olin paikalla, mutta näkymätön tai tilanteisiin sopeutuva.

Onneksi ymmärsin, että mikään ei muutu jos mitään ei muuta. Olin hakenut hyväksyntää ja arvostusta jo niin kauan ympäriltä, että oli aika lähteä etsimään sitä lähempää - itsestä.

Tätä muutosta auttoi myös, että olin aloittanut lähihoitajaopinnot uudessa koulussa, uudessa ympäristössä, uudessa kaupungissa. Kipuilin toki muutoksista, mutta pyrin pitämään kaiken sisälläni. Olin kuitenkin varma, että suunta on oikea.

Tein työtä itseni kanssa ymmärtääkseni omaa käyttäytymistä, omia tunteita ja sitä mitä kohti olin pyrkimässä - vaivaamatta tällä kuitenkaan ketään muuta. Koska sellaisia on erityisherkät. Tekee kaikkensa muiden eteen, aistii ja tuntee muidenkin tunteet, pohtii ja analysoi asioita todella tarkasti. Olen todella oikeudenmukainen asioissa, joissa tiedän että rajat on ylitetty ja on oltu epäoikeudenmukaisia, huijattu tai tehty väärin. Puollustan heikompia ja teen asioita auttaakseni muita. Introvertistä puolestani olenkin kertonut jo aikaisemmin. Se on tuntunut olevan hyväksyttävämpää ja tutumpaa kuin erityisherkkyys.

2009 syksyllä annoin itselleni mahdollisuuden tuntea ja uskoa, että olen arvokas ja riitän tällaisena. Uskoin, että rakkaus tulee luo vain jos osaan rakastaa ensin itseäni. Tyhjästä kupista oli vaikea kaataa toiseen. Sen jälkeen päästin nykyisen aviomieheni oman turva-alueen sisäpuolelle. Ja mikä onni, että hän ymmärsi tätä kaikkea. Hän on ymmärtänyt minua, silloinkin kun en itsekkään ole ymmärtänyt itseäni. Hän sanoisi tässä kohtaa "eihän se oo ku olla vaan", mutta kyllä se on paljon muutakin. Ehkä kohtalolla on kuitenkin sormensa pelissä.

Vuosien varrella olen työskennellyt lähihoitajana työyhteisöissä, jossa kameleontti puoleni korostui. Oli helpompi ja turvallisempi mennä virran mukana kuin vastavirtaan. Se uuvutti minut. Syy ei ollut työpaikoissa, vaan työtavassa joka ei sopinut minulle.

Äitiysloma lopulta mahdollisti irrottautumisen oravanpyörästä. Hoitovapaalla löysin uuden suunnan ammattijärjestäjänä, mikä on ollut unelmieni täyttymys. Kruunu kaikelle niille kokemuksille ja koulutuksille mitkä minulla jo oli. Ammattijärjestäjänä löysin ympärilleni myös kollegoja joita voin kutsua ystävikseni.

Vuodesta 2009 on tultu pitkä matka tähän päivään. Kaikella kokemalla ja oppimallani on ollut tarkoituksensa. Kaikki tuo on kasvattanut minua siihen, että voin toteuttaa itseäni - auttaa ihmisiä saamaan arjesta sujuvampaa, turvallisempaa ja onnellisempaa. Siksi puhun mielenterveydestä ja sen tärkeydestä.

Tämä on kuitenkin minun tarinani ja vaikka minä selvisin ilman lääkkeitä tai ulkopuolista apua, se ei tarkoita että olisin ollut parempi. Ehkä apu olisi tehnyt matkastani helpomman.

Uskon, että:

Kun on itse käynyt pohjalla ja ponnistanut sieltä pintaan. Kun on oppinut löytämään ympärilleen ihmiset jotka vahvistaa eikä vedä alas. Kun on oppinut ymmärtämään mielen voiman ja sen uskon, mitä kaikkea on mahdollista saavuttaa. Kun on karsinut elämästä turhan ja energiaa vievän. Vaihtanut negatiivisuuden positiivisuuteen. Voi auttaa muitakin saavuttamaan unelmansa.

"En ehkä ole mennyt sinne, minne tarkoitukseni oli mennä, mutta luulen päätyneeni sinne, missä tarkoitukseni on olla." - Douglas Adams

Kiitos Tiia Ojala, erityisherkkien yrittäjien valmentaja, autoit ymmärtämään mikä tämä voima on mun sisällä. #erityisherkkäyrittäjänä

Kiitos kollegaystävä Laura Holmström tuesta ja rohkeudestasi jakaa oma tarinasi, joka antoi rohkeutta kirjoittaa auki oma tarinani. ♡

18. syys, 2020

"Se ei ole enää hallinnassa. Tiedän miten kuuluisi toimia. Minulle on opastettu toimintamallit. Silti. En usko että pystyn siihen."

Arjen ja elämänhallinta voi joskus olla hyvin pienistä asioista kiinni. Kun hallinnan tunne katoaa, murenee itsetunto ja jo opittua tietoa ei pysty soveltamaan käytäntöön. Siitä seuraa lumipalloefekti. Yksi asia johtaa toiseen ja tilalla on kaaos.

Aina asiat ei mene niin solmuun, mutta elämäntilanteiden muutos tai ulkoinen uhka elämässä voi saada tutun ja turvallisen rytmin sekaisin. Koimme kaikki tämän keväällä koronan yllättäessä arkemme. Voimme kohdata elämässä muitakin vastoinkäymisiä, haasteita ja riippuvuuksia, jotka saavat hallinnantunteen horjumaan.

Elämänhallinta auttaa sietämään stressiä, kiirettä ja vastoinkäymisiä. Sen avulla elämä tuntuu mielekkäämmältä. On tärkeä miettiä, mihin käyttää aikaansa.

Ammattijärjestäjänä autan ihmisiä elämän- ja arjenhallinnassa. Autan keskittymään käsillä olevaan tilanteeseen, fokusoimaan ajatukset ja hahmottamaan kokonaiskuvaa. Yhdessä keskustellessa asiakkaan kanssa keskitymme konkreettisiin tavaroihin, joita läpi käymällä jäsentelemme elettyä elämää, luovumme turhasta ja järjestelemme jäljelle jääneet tavarat ja esineet. Autan luomaan rutiineja ja ajanhallintaa. Homman edetessä pohdimme myös tulevaisuutta ja asiakkaan arvoja joilla on suuri merkitys elämän- ja arjenhallintaan sekä asiakkaan omien voimavarojen hahmottamiseen.

Minua on kehuttu empaattiseksi, tunneälykkääksi ja tilannetajuiseksi. Osaan kuunnella ja auttaa löytämään asiakkaan kanssa yhdessä ratkaisuja hänen elämäntilanteeseen. Näiden taitojen avulla olen auttanut monia saamaan arkensa sujuvammaksi, turvallisemmaksi ja onnellisemmaksi. ♡

Koska mielenterveys on tärkeää. Syyskuu on mielenterveyskuukausi.